lauantai 28. helmikuuta 2009

Jäätynyt Malva ja hevonen syö aitaa...




Tänään on varmaan ollut niitä ekoja päiviä, jolloin on tarvinnut aurinkolaseja. Kävin katselemassa peltoja, hevosia ja maisemia. Oli kiva vaan katsella ja haistella ulkoilmaa, kun oli kerrankin mukava ilma.

maanantai 23. helmikuuta 2009

kesä tuli ...




Laitoin tänne Photokiertämään kesäisiä kuvia. Alkaahan kohta kevät pilkottaa ja näissä voi saada jo vähän esimakua.

Olen huomannut, kuinka hankalaa on ollut keksiä talvella mitään kuvattavaa. Noita lumimaisemia olen muutaman ottanut, mutta en ole vielä oikein kehittynyt maisemakuvauksessa, joten tämä on tällaista kokeilua.

Mutta tähän Salkoruusukuvaan olen tyytyväinen. Se onnistui ihan hyvin, mutta silloin olikin vielä syksyä ja kuvaaminen oli helponpaa.

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

pakkomielteensä vanki...



Teemalta tulee tuo Pakkomielteiden vangit. Näin siitä ensimmäisen osan, mutta viimeksi unohdin katsoa. Harmi, koska aihe olisi kyllä kiinnostava.

Mulla on jonkinlaista tarkistamispakkoa. Tosin mulla se tarkoittaa, että katson hellan ja muutenkin kotini pariin kertaa, ettei jää mikään päälle. Joten taidan sittenkin päästä aika vähällä.Tuossa ohjelmassa esim. se mies pesi aamulla käsiään varmaan pari tuntia. Ei päässyt mihinkään ennen kuin oli tehnyt oman rituaalinsa.

Itse luulen, että tuossa on kyse osaltaan ahdistuksesta ja sen hallinnasta. Sitä kehittää itselleen mitä ihmeelisimpiä ahdistuksenhallintakeinoja, mutta joskus nuo voivat kääntyä sitä itse asiaa vastaan.

lauantai 21. helmikuuta 2009

klassista taustalle ja luontokävelyä...




Tänään kävelin tuttuja polkuja ja otin muutamia valokuvia. Lapset tuossa liukuivat ja jäin vähäksi aikaan katsomaan ja kuvaamaan. Sentään on sen verran lunta, että voi laskea mäkeä.


On kyllä mahtavaa haistella ulkoilmaa ja muistella vanhoja aikoja maalla. Kun käveltiin saunaan pakkasilmalla ja oli kirpeän pakkasen tuoksu.

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

punaista...






Kun täällä blogimaailmassa on kiertänyt vihreää ja sinistä, niin ajattelin laittaa punaista talvea piristämään.


Muhkeita ovat nuo Kurtturuusun hedelmät ja isoja. Tuolloin oli vielä kauniita syyspäiviä. Ollapa jo kevät.

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

pysyvät asetukset... omaa tekstiä...




Nyt pitää tätä mun uutta blogiani vielä suitsuttaa. Siinä nimittäin pysyvät kirjoitusasetukset just sellaisina kuin ne laitan. Tästä on täänänkin hävinnyt moneen kertaan nuo alkuasetukset. 12 päivää mulla on vielä sellaista kokeiluaikaa, jolloin voin päättää, otanko sen vai jatkanko näissä bloggerin blogeissa.
Löysin oman tekstini vuosien takaa:
"Historian kirjat ovat täynnä tarinoita lahjakkaista ihmisistä, joiden kyvyt jäivät kaikilta huomaamatta, kunnes tuli joku, joka uskoi heihin esim. Einstein oppi puhumaan neljän vanhana, Isaac Newton selviytyi heikonlaisesti peruskoulusta ja erään sanomalehden toimittaja antoi Walt Disneylle potkut, koska tällä ei ollut hyviä ideoita".

lauantai 14. helmikuuta 2009

Ystävänpäivänmuokkaus...




Ystävän-
päivän kunniaksi
tein tällaisen
kuva-
muokkauksen.
Siinä on taas tv:stä otettu kuva ja
vähän muokkausta päälle, niin tällainen tuli.

...lisää oppimista...



Eleet ja liikkeet:


Mielenkiintoiseen artikkeliin törmäsin tuolla Tiedelehden nettipaltastalla liikkuessani. http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=3673 . Kuinkahan paljon sitä on itse elehtinyt lapsena. On musta paljon kuvia, kun kasvojani vääntelen, mutta ehkä tuossa artikkelissa ei tarkoitettu sitä.
Kävi silmään tuo, että varakkaiden ja korkeasti koulutettujen lapset ovat etulyöntiasemassa, koska heidän vanhempansakin elehtivät paljon.

tiistai 10. helmikuuta 2009

tähän lankesin...


Lankesin kokeilemaan tuota Tvkaista.fi:n http://www.tvkaista.fi/ palvelua. Siinä saa viidellä eurolla katella tv:n ohjelmia viikon ajan.
Mulla menee nimittäin monta kertaa ohi joku mielenkiintoinen ohjelma, kun en muista katsoa tai tulee liian myöhään.
Tänäänkin katsoin tuon eilisen Muistimestarin. Oli muuten mielenkiintoinen ohjelma.Olen aina halunnut muistaa hyvin ja siitä olisi ollut koulussa hyötyä. Ja olisihan se kivaa omata tehokkaat aivot, jotka käyttäisivät kapasiteetistaan enemmän kuin 10 prosenttia, keskivertokäyttö.
Näillä muistimestareilla oli kikkoja, millä muistaa ja he myös harjoittelivat koko ajan. Taas kerran harjoitus tekee mestarin ja oma kiinnostus.

maanantai 9. helmikuuta 2009

ilta kuluu... muokattu kuva...




Scorpions soi nyt taustalla. Itse pidän lähinnä heidän tästä rauhallisemmasta puolesta. Hevihitaat ovat kyllä kauniita, mutta tässä ei ole niitä kuuluisia hitaita. Halusin jotakin vaihtelua. Tännehän voi sitten laittaa mielialan mukaan erilaista musiikkia, heh.
Tein tänään tällaisen sanakuvan. Aika hauska versio tästä tuli. Sanontoja vaan ja lauseita ja sitten kuvaa muokkamaan ja tässä valmis otos.
Ilta on mennyt melkein nukkuessa. Odotan jotakin inspiraatiota taas johonkin harrastukseen. Kun vaan saisi aikaiseksi mennä johonkin mukaan. En vaan uskalla oikein ilmoittautua johonkin, koska olen huono menemään mihinkään mukaan ja toisekseen pelkään, että en sitten jaksa töissä, kun olen muutenkin ihan puhki koko ajan. Tosin kivasta tekemisestä tulisi energisempi mieli, niin sitten ehkä tulisi puhtia muuhunkin elämään tai sitten ei. Mistä sen tietää.

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

olkapääni ei vihoittele enää, jippii...






Varmaan olen kertonutkin, että olkapääni ja oikea käteni on kiukutellut. Sitä on siis särkenyt yöllä ja jopa päivällä. Huolestuin ja mietin, mitä tehdä. Kädet ovat aika tärkeitä olla kunnossa, varsinkin kun tekee töitä niillä.

Pari päivää sitten otin käsipainon ja työnsin painoa kaaressa ylöspäin ja eteen. Olipa muuten hyvä liike. Matkin siis tuota lenkkipolun pölkyn liikettä. Tein myös hauiskääntöjä ja kohautuksia.

Ja dadaa, nyt ei mulla olekaan niin paljoa kipuja. Sain muutamalla liikkeellä käteni taas melkein kuntoon. Jippii.

Olisi taas sillä mun ortopedillä ihmettelemistä, kun itsehoidolla saan kivut pois. Nyt saa nukuttua ja eipä maksanut mitään ja eipä tarvinnut syödä tehottomia lääkkeitä ja olo on paljon parempi.
Lisäys: siitä ilosta, että olkapää on parempi, niin tein tämä kuvan. Siinä on väriä ja muotoa tätä sateista päivää piristämään.

lauantai 7. helmikuuta 2009

Valokuvatorstai: 118



118. Haaste
Hei kaikki!
Tämän viikon inspiksenä on
Kello viiden tee, Syanidilla, kiitos -blogin Elegian ottama valokuva http://inspis.vuodatus.net/. Vastaa kuvaan omalla valokuvallasi.
Jos liität haastekuvan blogiisi, on hyvä linkata kuvaajan blogiin esimerkiksi merkinnällä © Elegia. Siten kunnioitamme kuvaajan tekijänoikeuksia. Hyviä kuvaushetkiä kaikille!



Ja tässä on sittenmun kuvavastaus haasteeseen:


Tuli lastenkengistä mieleen nukkekoti.



Pi


tää


hän


joka ty


töl


lä oma nukkekoti olla.



Tosin tämä versio on tuolta Kansallismuseosta, mutta upea nukkekoti tämäkin on. Tosin halusin kuvan elävämmäksi, joten muokkasin sitä ja tässä tulos. Tätä se jahkailu teettää.


vaatteet päällä...



Eilen olin niin väsynyt, että nukahdin vaatteet päällä sänkyyn. Vähän oli kylmä, kun oli vain yksi peitto, mutta nyt ollaan taas hereillä.
Olen nimittäin yrittänyt paiskia urakalla töitä. Kuten olen maininnutkin, niin siellä on työmäärä, mikä pitää saavuttaa, vaikka ei mikään tehdas olekaan. Olen sitten yrittänyt saada tuon määrän tehtyä. Huomaa vaan, kun aloittaa uuden työn, että tekee asiat hitaasti ja kestää ennen kuin keksii ne jipot, millä työ sujuu ja saa tehtyä nopeasti.
Olkavarret kiukuttelevat, mutta en voi olla pois töistä heti alussa. Pelkään, että sitten eivät huoli mua takaisin, jos jään sairaslomalle. Joten ei auta kuin yrittää kestää ja jumpata käsiä, jotta niiden liikuvuus säilyy ja kivut pysyvät poissa.

Tällaista tänään ja hyvää viikonloppua ja kivaa aamua blogistaniaan.



keskiviikko 4. helmikuuta 2009

jälkeen kolmen






Onpa nyt ollutkin upeita auringonlaskuja. Otin nämä kuvat juuri kun aurinko oli laskemassa. En ehtinyt ottaa kunnon kuvaa, mutta näissäkin vähän näkyy tuota värileikkiä ja valon vaihtuvuutta.

Taas kun tulee nättejä päiviä, niin otan työmatkalta kuvia. Siellä löytyy aina uutta kuvattavaa.

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

näin käy, kun leikkii tietävää...


(Tästä kuvasta aloitin ja sitten toiseen blogiini sen lopputuloksen laitoin.)

Eilen mulle kävi ohrasesti. Pesin pyykkiä tyytyväisenä, kun lavuaari alkoi tulvia. No, laitoin pesukoneen paussille ja entisenä putkimiehenä avasin hajulukon. No, eipä se paljoa tukokseen auttanut. Tukos oli ylenpänä. No, avasin sitten ruuvin ja putsasin töhnästä. No, enpä sitten enää muistanut, miten olin saanut tuon systeemiin irti.
Eipä auttanut muu kuin soittaa huoltomiehelle. Ajattelin, jos lauantaina tulee joku tuon tekemään, niin voin olla paikalla ja ei pääse huoltosetä taas mun pattereiden säätöjä muuttelemaan.
Pieleen meni tämäkin luulo. No, oli tämä heppu ihan ystävällinen ja sai sen osan paikoilleen. No, nyt se kyllä sitten vuotaa, joten joudun kuitenkin kutsumaan sen huoltosedän. Hm, pitää vaan miettiä, milloin ja miten voisin itsekin olla paikalla.
Eipä mene nämä omien suunnitelmien mukaan. Että tällaista sähläystä taas kerran. Kivaa olla itsellinen nainen, kun pääsee näihin hommiin. Kun vaan vielä oppisi ne kunnolla. Ja ei auta muu kuin opetella.