Olen nyt muutaman kerran käynyt fysioterapeutilla. On kyllä auttanut olkapäiden jäykkyyteen. Mun hermot on kuulema ihan jännittyneet pitkin kroppaa. Kuulema stressi voi saada sen aikaan. No, on mulla stressia ja kroppani tunnistaa sen.
Olinpa tänään nopealiikkeinen. Eipä ehkä pitkästä ihmisestä uskoisi, mutta mä olen nopeatempoinen ja -liikkeinen. Saatan antaa vaikutelman rauhallisuudesta, mutta se on vain mun toinen puoli. Ehkä se on kasvatuksen tulosta, ehkä ympäristön muovaamaa. Tiedä häntä.
Tässä on näitä taimia. En tiedä, kuinka kauan viihtyvät näin ahtaasti, kun mulla ei ole multaa enenpää. Sen raahaaminen kaupasta ei oikein inspiroi, mutta pakkohan tässä on taas kantaa. Ja joku lääkäri ihmettelee mun käsien lihaksia. Kyllähän kantamisestakin lihakset kasvaa. On muuten aika mielenkiintoinen kokemus tuo fysioterapeutillakin käynti. Siinä ei oikein tiennyt, mikä aiheutti eniten epämukavuutta. Sekö, että kättä liikuteltiin ja samalla sattui vaan se, että toinen joutuu työskentelemään niin lähellä, varsinkin kun mun kaulan jännityksiä käsiteltiin.
Mulla on menossa tällä hetkellä vaihe, miten olla ajattelematta ongelmiani. Koska ongelmat vyöryvät mun päälle lupaa kysymättä, niin nyt en anna niiden tehdä pesää pääni päälle, vaikka sitten kuinka lentelisivät.
Tänään olen saanut vähän paremmin nukuttua. Ehkä nuo kipulääkkeet alkavat purra ja käteni alkaa toimia vähän paremmin. Katsotaan ja seurataan kehitystä.
Olen jossakin vaihessa muokannut tämän kuvan ja musta se sopii tähän päivään hyvin.
Voisipa keinua tässä ja ihailla maisemia ja luontoa. Eikä tarvitsisi muuta ajatella.
Tässäkin varpunen vaan laulaa ja ihmettelee. Ehkä se on ymmärtänyt elämästä jotakin, mikä ei ole mulle vielä auennut. Asioilla on tapana järjestyä, ainakin johonkin päin.
Käsittääkseni nämä ovat flamingoja. Kuvat ovat kaukaa otettu ja päivä on ollut tosi kirkas. Tosin nämä linnut taitavat ottaa ihan lungisti ja elää tässä hetkessä. Eipä taida olla kiire mihinkään eikä tarvitse pelätä mitään.Lisää lintuja, mutta vähän harvinaisempia, ainakin täällä Suomessa. Tosin nämä ovat kyllä eläintarhan asukkeja.
Kuinka kaipaankaan kevättä, kesää tai syksyä. Silloin voi käydä kävelemässä ja ihailla luontoa.
Silta lähestyy ja mun on mietittävä, kuljenko yli vai kierränkö koko sillan.
Onneksi olen tässä hetkessä eikä mun nyt tarvitse ratkaista mitään. Olen vain ja annan asioiden muhia. Eiköhän se oma tapani toimia löydy sieltä jostakin.
Eläimet ovat aina yhtä kiehtovannäköisiä. Aika kuluu ja sitä vaipuu omiin aatoksiin.
Tosin nykyään tykkään melkein enemmän katsoa ankkojen puuhia. Tämä tässä pöyhi höyheniään ja kokeili lentosiipiään. Eivät vaan osaa lentää.
Pitihän sitä kokeilla, vieläkö pyrstöön ylettyy.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ankka
Tein tänään pitkän kävelylenkin ja päädyin tänne Tuomarinkylän kartanoon. Ihmisiä oli tosi paljon liikkeellä ja hiihtäjiäkin tuli vastaan. Joella ihmiset uskalsivat kävellä ja oli tosi kaunis päivä.
Mulla oli kiva kävelylenkki. Samalla mietin ryhmädynamiikkaa, kun kävelin. Oikeastaan liikkuessa huomaan keksiväni kaikenmaailman ideoita tänne blogiinikin. Kotona ollessa tulee välillä sellainen pysähtynyt olo.
Otin kuvan näin kartanolta päin puistoon. Saisipa asua tällaisessa ympäristössä. Tässä voisi juoda kahvit ja nauttia hiljaisuudesta ja omasta rauhasta. Ei kellään sattuisi olemaan kartanoa myytävänä (pitäisi olla kyllä aika edullinen, kun mulla ei ole tuota rahaa).
Kuvasin hevosta vähän aikaa tällä peruspokkarillani. Ja tällainen on tulos. Olisi kait tämä Suomen hevonen halunnut tutustua muhun vähän lähemmin, mutta en mennyt tuon lähemmäksi.
Ihan kuin tällä hevosella olisi enemmänkin asiaa. Eipä taida yksin viihtyä ja kaipaisi jotakin tekemistä. No, ehkä kohta pääsee jaloittelemaan ja haistelemaan ilmaa.
Vielä oli vesipisaroita lehdillä ja kasvit hengissä. Tämän jälkeen taisi tullakin lunta ja kasvit vaipuivat talvilepoon. Nyt niitä ei enää edes näe, kun ovat hautautuneet lumeen. 
Tekstit
Kaikki kommentit
